Aikataulu-näkymässä projektin tehtävät esitetään taulukkona ja aikajanana. Näkymästä näet tehtävien tilan, vastuuhenkilöt, aikataulun ja tehtävien väliset riippuvuudet.
Aikataulu-näkymän avaaminen
- Avaa projekti.
- Valitse projektin ylävalikosta Aikataulu.
Näkymän yläreunassa näet, milloin aikataulua on viimeksi päivitetty.
Taulukon tiedot
Tehtävät on jaoteltu WBS-numeroinnin mukaan ryhmiin ja alitehtäviin. Ryhmän voi avata tai sulkea nuolikuvakkeesta.
WBS
Tehtävän tai ryhmän numerointi.
Nimi
Tehtävän tai ryhmän nimi.
Tila
Tehtävän tila, esimerkiksi Valmis.
Vastuuhenkilö
Tehtävästä vastaava henkilö.
Aloituspäivä
Tehtävän aloituspäivä.
Valmistumispäivä
Tehtävän valmistumispäivä.
Eräpäivä
Tehtävän eräpäivä.
Suoritetut
Kertoo, kuinka moni ryhmän alitehtävistä on valmiina, esimerkiksi 2/3.
Kesto
Tehtävän kesto päivinä.
Edeltäjät
Tehtävät, jotka on tehtävä ennen kyseistä tehtävää.
Seuraajat
Tehtävät, jotka ajoittuvat kyseisen tehtävän jälkeen.
Aikajana
Taulukon oikealla puolella tehtävät näkyvät aikajanalla kuukausittain. Aikajanalla näkyvä punainen pystyviiva merkitsee kohtaa “Tänään”.
Näkymän työkalut
- Etsi – hae tehtäviä nimellä.
- Tunnisteet – suodata tehtäviä tunnisteen mukaan.
- Vastuuhenkilö – suodata tehtäviä vastuuhenkilön mukaan.
- Kumoa- ja tee uudelleen -kuvakkeilla voit peruuttaa ja palauttaa tekemiäsi muutoksia.
- Suurennuslasikuvakkeilla voit lähentää ja loitontaa aikajanaa.
- Nuolikuvakkeilla voit siirtyä aikajanalla eteen- ja taaksepäin.
- Näkymän oikeasta yläkulmasta löytyvällä kuvakkeella voit avata näkymän koko näytölle.
Tehtävän lisääminen
- Avaa Aikataulu-näkymä.
- Paina + Lisää.
Tehtävän tietojen muokkaaminen
- Avaa tehtävän tiedot klikkaamalla tehtävää aikajanalla.
- Muokkaa tehtävän tietoja avautuvassa Tehtävän tiedot -ikkunassa.
- Paina Tallenna.
Tehtävän tiedot -ikkunassa on neljä välilehteä: Yleiset, Tiedot, Edeltäjät ja Seuraajat.
Yleiset-välilehdellä voit muokata seuraavia tietoja:
- Nimi – tehtävän nimi
- Aloituspäivä – tehtävän aloituspäivä
- Valmistumispäivä – tehtävän valmistumispäivä
- Kesto – tehtävän kesto
- Väri – tehtävän väri aikajanalla
Tiedot-välilehdellä voit muokata seuraavia tietoja:
- Tila – tehtävän tila, esimerkiksi Aloittamatta
- Vastuuhenkilö – tehtävästä vastaava henkilö
- Rooli (Vastuuhenkilö) – vastuuhenkilön rooli
- Eräpäivä – tehtävän eräpäivä
- Prioriteetti – merkitsee tehtävän prioriteetiksi
- Kuvaus – tehtävän kuvaus
Edeltäjät– ja Seuraajat-välilehdillä hallitaan tehtävän riippuvuussuhteita muihin tehtäviin.
Edeltäjät-välilehdellä näet tehtävät, jotka on tehtävä ennen kyseistä tehtävää. Seuraajat-välilehdellä näet tehtävät, jotka ajoittuvat kyseisen tehtävän jälkeen.
Molemmilla välilehdillä näkyy taulukko, jossa on sarakkeet Nimi ja Tyyppi. Voit lisätä uuden riippuvuuden painamalla taulukon alla olevaa +-kuvaketta ja poistaa valitun riippuvuuden roskakori-kuvakkeesta.